*

Pyöräilijä Hiski Kanerva

Vaikeuksien kautta voittoon

  • Giro d'Espoon irtiotossa Kimmo Kanasen kanssa. Kuva: Ilse C. Holm
    Giro d'Espoon irtiotossa Kimmo Kanasen kanssa. Kuva: Ilse C. Holm
  • GP Vinnytsia, Ukraina. Kuva: Oleg Samoilenko
    GP Vinnytsia, Ukraina. Kuva: Oleg Samoilenko
  • Porvoon ajojen maaliintulon jälkeen Aleksi Hännisen, Joonas Henttalan ja Niklas Henttalan kanssa keskustelemassa. Kuva: Harri Vaskimo
    Porvoon ajojen maaliintulon jälkeen Aleksi Hännisen, Joonas Henttalan ja Niklas Henttalan kanssa keskustelemassa. Kuva: Harri Vaskimo
  • Helsinki GP:n linja-ajo. Kuva: Antti Ruotsalo
    Helsinki GP:n linja-ajo. Kuva: Antti Ruotsalo
  • Bianchi Cup Kuninkaanmäki, hatkassa Niki Birlingin ja Roope Nurmen kanssa. Kuva: Maija Leskinen
    Bianchi Cup Kuninkaanmäki, hatkassa Niki Birlingin ja Roope Nurmen kanssa. Kuva: Maija Leskinen
  • SM-maantien loppukiri U23 mestaruudesta. Kuva: Samu Laine
    SM-maantien loppukiri U23 mestaruudesta. Kuva: Samu Laine
  • Royal pyöräilyn viimeisellä kilometrillä soolona. Kuva: Jani Heilanen
    Royal pyöräilyn viimeisellä kilometrillä soolona. Kuva: Jani Heilanen
  • Bianchi cup Gesterby, talvivarusteissa iskuun.. Kuva: Harri Vaskimo
    Bianchi cup Gesterby, talvivarusteissa iskuun.. Kuva: Harri Vaskimo

On aika päättää pitkä blogihiljaisuus. Parin kuukauden aikana on tapahtunut nimittäin paljon. Tunteiden vuoristoradassa mieliala on heitellyt paljon. Enimmäkseen on kahlattu aivan pohjassa. Oikeen syvällä siellä mutakerroksessa. Kuitenkin keskikesää ja tärkeämpiä kilpailuja kohti aloin nousemaan pinnalle. Hitaasti nousin ylöspäin, vaikka kerran vajosin jo lähes pohjalle takaisin.  Juhannuksen aikoihin olin jo kuitenkin pinnan yläpuolella ja pystyin hengittämään taas. Ihan kirjaimellisestikin.

 

Palataan huhtikuun loppuun. Olen käynyt Hakkaraisen Harrin luona Diacorissa. Odottelen tuloksia laboratoriokokeista. Matkustan Ruotsiin ajamaan Ruotsin Cupin osakilpailua Kinnekullelle. Tiedossa on ensimmäiseksi Kinnekulle Cyclassic kilpailu. 180 kilometriä melko tasaista, mutta tuulista reittiä. Päädyn tiimin taktiikan mukaan irtiottoon ja meiltä on mukana myös Robert. Tilanne on kuitenkin huono kun muilla tiimeillä on useampia kuskeja mukana. Käsky tulee vain istua perällä ja odottaa. Lopulta meidät ajetaankin kiinni ja hieman myöhemmin lähtee uusi irtiotto, jossa on meitä tyydyttävä kokoonpano. Oma työ on siis tehty ja ajan pääjoukon mukana maaliin. Huomiona kilpailusta kohtalaisen hyvin toimivat jalat, mutta erittäin huonosti toimivat keuhkot.

Kilpailun jälkeen saan tulokset Hakkaraiselta. Keväästä ollut mykoplasma, keuhkoklamydia ja viimeisimpänä keuhkoputkentulehdus, joka jäänyt pitkittyneesti päälle. Keuhkojen huono toiminta ja muutenkin vaisut kilpailuesitykset saivat siis selityksen. Tuomioksi tuli noin kuuden viikon mittainen kilpailutauko ja keuhkojen tilan vakiinnuttaminen normaaliin ennen treenin jatkamista. Illalla keskustelu tiimin managerin kanssa asiasta ja ymmärrystä löytyi tilanteen suhteen. Seuraavan päivän kilpailu jäi väliin. Niin se toki jäi kaikilta muiltakin, kun Kinnekullelle oli satanut yön aikana useampi sentti lunta.

 

Ruotsalaisessa apteekissa löi todellisuus kovasti päin näköä, kun minulle ei myyty reseptillä lääkkeitä, koska olen maahanmuuttaja. Olen kuitenkin EU:n sisältä ja kaikki paperit ja reseptit oli kunnossa. Kuinka vaikeaa Ruotsissa on oikeilla maahanmuuttajilla? No lensin seuraavana päivänä takaisin Suomeen lääkkeiden perässä ja aloitin melko pitkän sohvalevon keuhkojen lepuuttamiseksi.

 

Levon aikana olo alkoi paranemaan hiljalleen. Kun en itse pystynyt kilpailemaan, olin mukana tositoimissa muissa tehtävissä. Olin ajamassa Finnfalz-Rush Racingin huoltoautoa Nurmijärvi GP:ssä. Seuraavana viikonloppuna olin mukana järjestämässä Naisten EtappiAjoa eli NEA:a. Suomeen oli siis vihdoin saatu maantielle UCI:n kalenterikilpailu. Tavoitteena tällä oli kerätä Suomelle riittävästi maapisteitä Rion olympialaisia varten. Valitettavasti pisteitä kertyi hiukan liian vähän ja lopulta Suomelle tuli vain Lotta Lepistön omilla pisteillään hankkima paikka. Etappiajon sijaan olisi pitänyt järjestää yhden päivän kilpailuja pisteiden maksimoimiseksi. Olisiko se kuitenkaan riittänyt? Vaikea sanoa.

 

Näihin aikoihin olin taas itsekin päässyt treenin makuun ja oli aika kokeilla hieman kovempaa ajamista. 17. toukokuuta ajettu Järvenpään Bianchi cup sopi tarkoitukseen hyvin. Reipas alkulämpö alle ajaen pyörällä kisapaikalle. Silti 2:den kilometrin ajon jälkeen tulleeseen mäkeen yrittämäni pikku isku ei tuonut edes eroa pääjoukkoon, vaan Sami Tiainen ajoi rauhallisen näköisesti naureskellen vieressä ja iski itse mäen puolivälissä. Pääsin juuri ja juuri mukaan kärkiryhmään, jonka pääjoukko kuitenkin ajoi kiinni heti alamäessä. Vähän tämän jälkeen lähti kolmen kuskin hatka joka myös meni maaliin asti. Itse päädyin lopulta tykittelyjen jälkeen kakkoshatkaan muiden kovien kanssa. Loppukirin lähestyessä vetohalut loppuivat ja Kanasen Kimmo tuli konkarina sanomaan, että nyt pitää ajaa tai pääjoukon kirissä tulee kasa. Kasa kuulosti niin pahalta, että toimin sitten vetomiehenä huomattavasti liiankin paljon ja maalimäessä koko takana ollut ryhmä kirikin ohi. Pääjoukon ensimmäisenä tullut IK:n kuski pääsi vielä ohitseni, mutta taisin olla maalissa lopulta yhdeksäntenä. Tuloksella ei kuitenkaan ollut minulle väliä vaan tärkein asia oli, että kroppa kesti tällaisen kisan. Se oli juuri sitä mitä olin toivonutkin.

 

Parin päivän kevyemmän ajamisen jälkeen olin mukana Giro d'Espoo -kuntoajossa. Viivalla oli kohtalainen kattaus kisakuskeja, vaikka suurin osa oli samaan aikaan ajetussa Rosendahl GP:ssä Pyynikillä. Giro sopi minulle kuitenkin paremmin. Keuhkojen toiminta ei ollut vielä 100 prosenttista. Alun saattoajon ja muutaman triathlonmiehen tykityksen jälkeen porukka alkoi hajoilemaan Kehä 3:sen ylityksen jälkeen. Iskin itse tässä vaiheessa ja perääni nousivat ainoastaan Juho Saarinen ja Kimmo Kananen. Kimmo teki heti selväksi, että hän oli juossut puolimaratonin edellisenä päivänä ja aikoi vain istua mukana IBD:n oltua kilpailussa isolla porukalla. Saarisen kanssa pidimme hyvää tempoa ja ero pääjoukkoon kasvoi melko nopeasti. Eron oltua yli minuutin alkoi Kimmokin työskentelemään rauhalliseen tahtiin ja meidän ajo sujui hyvässä sovussa. Vanhalle Turuntielle tullessa pääjoukko oli aika lähellä, mutta nostimme tempoa ja he pysyivät turvallisen matkan päässä. Lähdettäessä kiertämään Bodominjärveä putosi Saarinen ensimmäiseen mäkeen. Jatkoin vetoa pääjoukon oltua taas todella lähellä. Kimmo ilmoitti taas säästelevänsä, mutta temposin yksin eroa sen verran reilusti, että Kimmokin veti satunnaisesti muutaman lyhyen vuoron pitäen vauhdin ylhäällä, mutta väsyttäen minua silti reilusti lyhyemmillä vetovuoroilla. Tullessamme takaisin Kehä 3:elle katsoin jotain rakennustyömaan kylttiä ja käänsin keulasta väärään suuntaan. Kimmo herrasmiehenä huusi heti minulle virheestäni ja kerkesin tekemään u-käännöksen oikeaan suuntaan huomattavasti nopeammin. Kimmo myös odotti minua, vaikka pääjoukko oli taas tulossa todella lähelle. Tämän jälkeen ajoin niin sanotulla kiukulla loppuun asti Kimmon istuessa perässä. Takana ollut ryhmä jäi yli minuutin päähän ja ratkaisimme kilpailun Kimmon kanssa loppukirissä. Sain mielestäni ihan hyvän kirin ja tulin vauhdilla viimeiseen mutkaan ennen todella lyhyttä maalisuoraa, mutta Kimmo humahti ohi heti mutkan jälkeen ja otti selkeän voiton. Taas fiilis oli huomattavasti paranemaan päin, kun kroppa toimi hyvin. Tällainen pitkä irtiotto oli hyvä valmistautuminen ennen seuraavia kilpailuja.

 

Toukokuun lopussa olikin vuorossa paluu Bliz-Meridan kokoonpanoon ja UCI-kilpailuihin Ukrainassa. Ohjelmassa oli viisi 1.2 kilpailua sekä kolmipäiväinen 2.2 etappiajo. Matkasimme autolla Kiovaan, jossa ajoimme ensimmäiset kolme kilpailua. Ensimmäinen päivä meni hieman automatkan jumittamia jalkoja availlessa. Ajoin maaliin hieman pääjoukon perässä. Toisena päivänä kilpailu ajettiin pääkadulla Kiovan keskustassa. Valitettavasti reitillä oli todella huonokuntoinen mukulakivialamäki, joka oli todella vaarallinen juuri ennen kilpailua alkaneen kaatosateen vuoksi. Ensimmäisellä kierroksella tässä alamäessä pääjoukko katkesi todella moneen osaan ja itse olin melko peräpäässä. Toisella kierroksella sitten suurimmassa ryhmässä tuli massakolari ja moni kaatui todella pahasti. Itse olin noin 100 metriä kasan takana ja sain juuri ja juuri jarrutettua ennen kasaa. Märillä mukuloilla jarruttelu oli melko hasardia. Tuomaristo päättikin keskeyttää koko kilpailun ja ajaa kortteliajon hieman erilaisella reitillä ilman mukuloita. Lopulta paikalla ei kuitenkaan ollut yhtään ambulanssia, joten koko kilpailu peruttiin ja ajajat siirtyivät takaisin hotelliin. Kolmantena päivänä ajettiin mäkistä kaupunkikierrosta ylös ja alas. Omat jalat eivät tästä mäestä tykänneet ja putosin monen muun tavoin jo kilpailun alkupuolella.

 

Lepopäivän jälkeen vuorossa oli Tour of Ukraine -etappiajo. Ajoimme neljä etappia kolmen päivän aikana. Ensimmäinen etappi ajettiin mäkisellä reitillä ja vauhtia pidettiin reilusti. Pääjoukosta irtosi vahva irtiotto, joka meni maaliin asti. Itse jäin pääjoukosta viimeisellä kierroksella ja pyörittelimme rauhassa maaliin Yannickin kanssa. Seuraavana aamuna oli vuorossa joukkuetempo. Pienen härdellin jälkeen päädyimme repimään tempokahvat pois juuri ennen starttia, kun tuomaristo hylkäsi pyörät tarkastuksessa. Ajoimme kuitenkin hyvän suorituksen ja suunnitelman mukaan vedimme Niklaksen kanssa kovat viimeiset vedot reitin ainoaan mäkeen, jotta loput neljä meistä ajoivat tuoreemmalla jalalla maaliin. Tuloksissa 7:s sija oli ihan hyvä olosuhteisiin nähden. Iltapäivän maantie-etapilla nähtiin sitten Idän pikajuna, kun Kolssin, Kievin ja Bakun koalitio piti yli 10 miehen porukalla vauhtia ja kontrolloi kilpailun alusta loppuun. Lopussa nostin Matin hyville kiripaikoille ja heitin sivuun ja rullailin maaliin rauhassa. Koko porukka oli kuitenkin ohjattu väärälle reitille ja kilpailu keskeytettiin taas. Pitkän tuomariston neuvottelun jälkeen päädyttiin ajamaan uudella startilla 2 kilometrin lenkki, jonka kiri määräisi sijoitukset etapilla. Kaikille luvattiin sama aika voittajan kanssa, vaikkei tälle lisälenkille starttaisikaan. Maaliin pääjoukon perällä taas. Viimeisenä päivänä ajettiin taas pidempi maantie ja sama Idän pikajuna puuskutti tasaisen tappavaa tahtia. Alussa lähteneestä kontrollihatkasta ei välitetty, vaan pääjoukkoa pyrittiin hajoittamaan aina sivutuulessa ja muuten vauhti pysyi hieman rauhallisempana. Kerran pääjoukko katkesi ja jäin taaempaan ryhmään, mutta porukat tulivat vielä yhteen ennen seuraavaa sivutuulta ja silloin olin ylempänä ja pääsin viimeisten joukossa mukaan pääjoukon ensimmäiseen osaan. Ajoimme kovaa kyytiä ja peesissäkin istuminen tuotti vaikeuksia. Hatka ajettiin kiinni ja tämä ryhmä taisteli etappivoitosta lopulta. Blizistä Matti ja Pierre yrittivät lukuisia iskuja yksinään ja kerran myös yhdessä, mutta Kolss piti huolen ettei kukaan päässyt irti. 2 kilometrin kyltillä iskin ja Matti oli perässäni. Sain ihan hyvän raon muihin, mutta huomasin ettei Matti tullutkaan perääni vaan olin yksin. Viimeisen kilometrin kohdalla minut ajettiin kuitenkin kiinni ja rullailin maaliin tämän ryhmän perällä.

 

Ihmetystä herätti se, että olimme käytännössä ainoat, jotka ajoivat keltapaitaa pitänyttä Kolssia vastaan. Kaikki muut ajoivat sulassa sovussa heidän kanssa ja tyytyivät heidän sanelemiinsa nuotteihin. Tulosta ei tällä kertaa tullut, mutta ainakin me yritimme. Tour of Ukraine jäi myös mieleen kilpailuhotellista, jossa loppui ruoka joka ikinen kerta. Onneksi lähellä oli supermarket ja Ukrainan hintataso oli todella edullinen.

 

Seuraavana päivänä siirryimme  pari sataa kilometriä lounaaseen Vinnytsiaan, jossa ajoimme reissun viimeiset kaksi kilometriä. Siellä iloksemme hommat toimivat huomattavasti paremmin. Pääjoukko ei eksynyt kisoissa, hotellista sai ruokaa ja muutenkin homma toimi. Ensimmäisessä yhden päivän kilpailuista ajettiin mäkistä rataa edestakaisin ja ristiin rastiin. Nopeasti kävi selväksi, että pääjoukon pitämä yli 46 kmh vauhti tappoi jokaisen irtioton jo heti syntyessään. Helpointa olikin vain istua pääjoukon perällä ja tarkkailla tilannetta. Loppua kohti nousin porukassa ja olin ihan hyvissä asetelmissa loppukiriin. Maaliviivan lähestyessä tuli kuitenkin huomatta kiritreenin puute ja päätyminen vasta sijalle 15.

Viimeisessä Ukrainan kilpailussa ajettiin lähes samaa reittiä, mutta puolesta välistä kierrosta lähdettiinkin pitkälle tasaisemmalle kierrokselle jossa puhalsi melkoinen sivutuuli. Tämä sai porukan repeämään ja lopulta pääjoukosta karkasi kuuden kuskin hatka, jossa oli Nikke. Nikke taisteli hienosti Astana Cityn kolmea kuskia vastaan, mutta joutui taipumaan ryhmästä viimeisillä kilometreillä. Nikke temposi kuitenkin maaliin juuri ennen pääjoukkoa ja Matti kiri vielä kärkikymmenikköön. Itse rullailin pääjoukon perällä maaliin väsyneenä.

 

Ukrainan reissu oli kokonaisuutenaan hyvä, mutta kovempien kilpailujen puute näkyi selvästi. Kunto oli kuitenkin menossa koko ajan ylöspäin ja mykoplasma ja keuhko-ongelmat eivät tuntuneen vaikuttavan enää. Paluumatkalla Ukrainasta sairastuin kuitenkin flunssaan, joka pitkien matkustuspäivien jälkeen iski todella voimakkaasti. Jouduin olemaan yli viikon täysin ajamatta ja oma fiilis kääntyi taas alamäkeen. Jouduin jättämään väliin Ole Wackströmin muistoajon, Fellmanin ajon ja Porvoon Ajot. Tämä harmitti todella paljon, kun kunto oli juuri noususuunnassa Ukrainassa ja nämä olisivat olleet tärkeänä valmistautumisena ennen läheneviä SM-kilpailuja. Ainoa vaihtoehto oli kuitenkin vain hyväksyä kohtalo ja levätä taudit taas pois.

 

Pääsin taas pyörän päälle yli viikon levon jäljiltä ja alkoi viimeiset treeniviikot ennen SM-kilpailuja. Ohjelmassa oli ensimmäisenä kilpailuna Velosport Helsinki GP:n 15 kilometrin linja-ajo. Ajoin muuten ensimmäisen kilpailuni suomenmestarin paita päällä. Kilpailu päättyi kohdaltani kuitenkin puoliväliin, kun hengitystiet olivat vielä tukossa flunssan jäljiltä. Yksi välipäivä kevyemmin ja olikin seuraavan kilpailun vuoro. Tällä kertaa Stjernelöbbet Tanskan Roskildessa. Hyvin monimutkainen maantieajo, joka on yhdistelemä yhteislähtöä, joukkuetempoa, henkilökohtaista tempoa ja loppukiri 100 kilometrin kilpailun jälkeen. Olen ajanut tuolla jo vuonna 2014 joten tiesin protokollan. Ensimmäiset 12 kilometriä ajoimme 12 miehen ryhmässä joukkuetempoa ja seuraavat 20 kilometriä 3 miehen ryhmässä. Tämän jälkeen ajoin 16 ja 24 kilometrin reitit yksin ja viimeiselle 28 kilometrin reitille sain yhden kaverin vielä paritempoksi loppuun. Tuloslistalla jäin kauaksi kärjestä. Reittien järjestys ei ollut oikein suosiollinen minulle. Tämä on kuitenkin hauska kokemus ja fiilis Roskilden keskustassa on aivan mieletön. Tämä toimi myös viimeistelytreeninä SM-tempoon, vaikka tempopyörää ei ollutkaan alla.

 

Tempopyörällä ajamattomat kilometrit näkyivät Turun Kakskerrassa ajetulla kierroksella. Ajoin kaksi tasavauhtista kierrosta. Vauhti ei hyytynyt, mutta en sitä myöskään pystynyt nostamaan lopussa. Jaloissa ei ollut sellaista vaadittavaa potkua ja alaselkä meni todella pahasti jumiin, vaikka matkana oli vain 30 km. Tuloslistalla aivan ansaittu seitsemäs sija. Toki toivoin parempaa ja pelkäsin pahempaa, mutta tämä oli todellisuus tempokunnostani ilman kummempaa valmistautumista. Tärkein anti tällä reissulla oli rataan tutustuminen, kun samaa kierrosta kierrettäisiin puolentoista viikon kuluttua myös maantiellä.

 

Seuraavaan viikonloppuun osuikin juhannus. Aika vuodesta, kun lähes kaikki muut Euroopan maat ajavat maidensa mestaruuskisat maantiellä ja suomalaiset juovat viinaa ja grillaavat mökillä. No ainakin vähän kärjistettynä asia on näin. Omaan juhannukseeni kuului kovaa treeniä, grillailua ja yhdessäoloa perheen ja sukulaisten kanssa. Olosuhteet olivat hyvät valmistautua seuraavan viikonlopun SM-kilpailuihin.

 

Juhannuksen jälkeen tiistaille oli CCH järjestänyt Bianchi cupin kilpailun Kuninkaanmäkeen. Paikalla oli suuri ja vahva joukko kuskeja piikkaamassa kuntoaan. Kilpailu käynnistyikin vauhdikkaasti ja useita lyhyitä irtiottoja nähtiin. Kolmannella kierroksella oltiin tykitelty paljon ja helpommalla osuudella vauhdin laskiessa pieneksi levähdykseksi iskin itse, vaikka omat jalat olivat todella tyhjät muiden iskuihin nousemisesta ja kiinniajosta. Sain kuitenkin eroa ja mukaani nousi Niki Birling ja Roope Nurmi. Ajoimme melko hyvää vuorovetoa ja saimme hyvän eron pääjoukkoon. Kuninkaanmäkeä kiivetessä Roope halusi säästellä ja jätti vetoja välistä, mutta tasaisella osuudella hän oli mukana kuviossa ja vetomme pysyi ihan hyvänä. Viimeistä kertaa ajetussa maalimäessä katselin hiukan liikaa Roopea ja hänen  seuratessa minua tajusi Niki iskeä, emmekä saaneet häntä enää kiinni, vaikka vähän yritettiin. Roope kuittasi toisen sijan helposti. Itse pyörittelin maaliin kolmantena. Viimeistely tuntui onnistuneelta. Kilpailusta ei tullut voittoa, mutta todella positiivinen fiilis jäi. Tällaista irtiottoa olisi nimittäin pystynyt jatkamaan huomattavasti pidempäänkin.

 

Parin päivän herkistelyn ja hieronnan jälkeen koitti sitten iso päivä. Lauantai 2. heinäkuuta. Aamulla aikainen herätys ja viimeiset tankkaukset ennen ajomatkaa Turkuun ja Kakskertaan. Vaikutti tulevan todella lämmin päivä ja tuultakaan ei ollut reitillä paljoa. 180 kilometrin kilpailu starttasi todella oudosti kapealta kevyenliikenteenväylältä. Siitä "saattoajona" ensimmäisen mäen päälle, eli turkulaisittain auto ajoi alta pois niin kovaa kun pystyi ja kilpailu oli käynnissä jo ennen mäkeä. Mäen päältä näin sitten horisonttiin karanneet ensimmäiset neljä kuskia. Mukana porukassa oli Chebichi, CCH ja kaksi kuskia Länkenistä. Nopeasti selvisi siellä olevan Martikainen, Myllymäki ja Länkenin kaksikko vanhempi Hänninen ja Pietikäinen. Finnfalzissa me missasimme tämän, mutta kisa ei todellakaan ollut ohi. 180 kilometriä irtiotossa oli näkemykseni mukaan liikaa jokaiselle heistä. Keskusteltiin nopeasti Finnfalzin porukassa ja päätettiin pitää perusvauhtia yllä, jotta irtiotto ei nyt ainakaan karkaa liian kauas. Kilpailu etenikin näissä merkeissä melko pitkään. Muutaman kierroksen jälkeen porukkaa oli pysähtymässä kuselle huoltomäen päällä ja suomalaisittainhan siitä saatiin kasa aikaiseksi. Vältin tämän kuitenkin. Noin puolessa välissä kisaa horisontissa alkoi näkymään Länkenin Pietikäinen. Ainoa irtiotossa ollut U23 kuski oli kypsynyt siellä, kuten olin odottanutkin. Oma kilpailuni oli siis taas täysin auki. Seuraavaksi irtiotosta putosi CCH:n Myllymäki. Tässä vaiheessa pääjoukossa alettiin tykittelemään jo enemmänkin. Suurimmissa määrin iskuja tekivät Samuel Pökälä ja Matti Helminen. Matti Manninen kärsi valitettavasti teknisistä vioista pyörässään ja joutui vaihtamaan pyörää kesken kilpailun. Onneksi Matille löytyi pyörä lainaan Finnfalzin auton katolta ja Matti pääsi jatkamaan kilpailua. Hänkin ajoi todella aktiivisesti saatuaan toimivan pyörän. Sävel oli kuitenkin selvä. Merkattujen kärkinimien iskiessä olivat kaikki heti lähdössä mukaan ja taas U23 kilpailijoiden iskut merkattiin ihan yhtä lailla muiden undereiden toimesta. Iskujen sadellessa pääsi kaksikko Mattson - Kaislavuo melko vaarattoman näköisesti irti. Pääjoukko kuitenkin passivoitui sen verran, että vahvasti ajanut kaksikko nousi Martikaisen ja Hännisen luokse ja jatkoivat matkaa nelistään. Tästä porukasta muodostui kilpailun voittanut kolmikko, kun Hänninen putosi sieltä. Pääjoukossa vauhti pysyi vaihtelevana. Muutaman todella kovan iskun jälkeen kerättiin hetki taas voimia ja lähdettiin iskemään uudestaan. Näin tasaisesti ajanut kolmikko pysyi karussa loppuun asti. Vahvimpana heistä Lännkenin Kaislavuo, sitten Mattson ja pronssilla todella huikean päivän ajanut Tommi Martikainen.

Pääjoukko ajoi siis viimeisellä kierroksella sijasta neljä, mutta alle 23-vuotiaiden mestaruus oli edelleen avoinna. Kokeilin reitin takaosassa muutamaa iskua, mutta eroja ei tuntunut syntyvän. Tyydyin tilanteeseen johon en todellakaan halunnut. Kilpailu ratkeaisi loppukirissä. Juuri loppukireissä olen jäänyt neljänneksi SM-kisoissa niin 2013 Porissa, kuin 2015 Vantaalla. Vaikutti tosin siltä, etteivät muutkaan kuskit olleet aivan halukkaita kirihommiin vaan koittivat iskeä aivan loppuun asti. Jokainen yritys tuli nopeasti kiinni ja viimeisille kahdelle kilometrille olin hieman liian takana porukassa. Finnfalzista kuitenkin Valtteri Repo otti minut peesiinsä ja nousi todella vahvasti viimeisen mutkan jälkeen kovaa ajetussa myötätuulessa kärkeä kohti. Viimeisen kilometrin kohdalla porukka tuntui kuin pysähtyvän seinään ja leviävän yhdestä jonosta koko tien leveydelle. Ohitin Valtterin ja pääsin muiden kuskien välistä hyvään asemaan ollen porukassa ehkä kuudes. Edessäni undereista Oskari Vainionpää, Aleksi Hänninen ja Joni Kanerva. Kaikki kolme olivat omalla listallani suurimaat ennakkosuosikit loppukiriratkaisuun. Pääsin kuitenkin avaamaan loistavasti kirin heidän perästään ja lähestyin maaliviivaa porukan toisena. Toisella puolella tietä näkyi kaimani Joni Kanerva vain niukasti edellä itseäni. Joni kuitenkin jaksoi maaliviivan yli ensimmäisenä, vaikka häntä hitaasti saavutinkin koko ajan.

 

Heti viivan ylityksen jälkeen olo oli hieman kaksijakoinen. Olin tyytyväinen, mutta pettynyt. Voitto jäi harmittavan lähelle, mutta tiesin jo etukäteen Jonin olevan todella vahva loppukirissä. Olin oikeastaan yllättynyt kuinka hyvin pystyin taistelemaan hänen kanssaan. Hopea ei mielestäni ollut häpeä. Lisäksi pääjoukon kirissä sijoittumiseni toiseksi toi miesten kilpailussa viidennen sijan. Se tarkoittaa siis 10 UCI-pistettä. Näihin olin myös todella tyytyväinen. Mieleen tuli myös ne lähtökohdat huhtikuulta, kun jouduin olemaan yli kuukauden kilpailematta keskellä vilkkainta kilpailujaksoa. Lähkökohdat tämän vuoden SM-kilpailuja ajatellen olivat todella synkät, mutta lopulta onnistuin maantiellä todella hyvin.

 

Kiitoksena Finnfalz-Rush Racingin työlle lähdin heidän mukanaan ajamaan myös seuraavan päivän Royal pyöräilyyn. Sääennuste oli huono ja kilpailun starttiin  ilmestyneiden määrä masentava. Kilpasarjalla taisi olla viivalla 30 kuskia. 130 kilometrin reitille starttasimme siis melko ylivoimaisella joukkueella. Kilpailu käynnistyikin meidän vuorottaisilla iskuilla. Kukaan ei halunnut pitää perusvauhtia kilpailussa, joten vauhtia pidettiin meidän iskiessä ja muiden ajaessa kiinni. Laanterän Kalle ajoi muutaman todella pitkän soolon, mutta jokainen isku tuli kiinni ennemmin tai myöhemmin. Reilun 50 kilometrin ajon jälkeen Mallusjärven metsiköissä iskin ja tällä kertaa kukaan ei tullut mukaan eikä pääjoukosta löytynyt heti vetohaluja. Ajoin noin 10 kilometriä hyvällä tempolla metsän keskellä piilossa pääjoukon katseelta. Käännyttäessä pohjoiseen 140-tielle, tuli pääjoukko näköetäisyydelle ja läheni uhkaavasti. Pidin kuitenkin vauhtia yllä ja minua ei ajettu kiinni. Seuraavat 10-15 kilometriä ero vaihteli 50 ja 200 metrin välillä, mutta pidin edelleen pintani. Peltoaukeilta taas metsään tultaessa pääsin pääjoukon katseelta piiloon ja ero alkoi taas kasvaa. Pidin hyvää vauhtia jonkin aikaa ja päätin kysyä tuomarilta huoltoautoamme. Huoltoauto saapui hieman myöhemmin joten tiesin eron olevan reilun minuutin ja samalla sain lisää juotavaa. Jatkoin tasaista tempoa Hollolan kirkonkylälle asti ja siellä sain kuulla eron olevan jo 1.40. Pidin hyvää vauhtia helpolla pätkällä aina Messilän mäkeen asti ja kiipesin sen ilman suurempia ongelmia. Mäen päältä olikin sitten kevyempi jo lasketella Lahden Suurhallin pihalla olleeseen maaliin. Ylitin viivan yksin noin 50 sekuntia ennen tiimimme Saku Silferiä, joka varmisti kaksoisvoittomme pääjoukon kirissä. Voitto se on pienikin voitto täytyy sanoa tästä.

 

Yhden lepopäivän jälkeen olin taas tiistaina ajamassa kohti Sipoota ja Gesterbyn Bianchi cupin kilpailua. Suomalainen kesäsää parhaimmillaan. Lämpö varmaankin 10 astetta ja vettä satoi aivan kaatamalla juuri ennen kilpailua ja tällainen pyörällä paikalle saapuva siis kastui mukavasti. Lähtöä odotellessa oli niin kylmä, että starttasin lähes talvivarustuksessa kilpailuun. Muutama kierros tykiteltiin ihan hyvää vauhtia ja tulikin sitten lämmin ja  riisuin sadetakin ja sadehanskat pois. Kierroksella 5/6 oli pääjoukon edessä neljän miehen hatka. Porukassa oli ihan kovia nimiä Birling, Bäckman, Salonen ja Kantola joten päätin iskeä sinne itse. Hieman myöhemmin porukkaan nousivat vielä Nurmi, Schuman ja Silfer. Kahdeksan hengen porukka meni ihan hyvää kyytiä, mutta pääjoukko lähestyi. Viimeisen kierroksen alkaessa iskin ja sain ihan hyvän eron muihin. Perääni nousivat kuitenkin Nurmi ja Erkko Salonen. Ajoimme kolmistaan viimeisen kierroksen, vaikka takana tullut pääjoukko ajoi kovaa ja melkein saavutti meidät. Kilpailun lopussa oli ehkä noin 600 metriä ylämäkeä ja sitten 600 metriä alamäkeä maaliviivalle. Salonen ja Nurmi alkoivat hieman väsymään ja vedin mäen itse ylös niin kovaa ettei pääjoukko saa meitä kiinni. Mäessä voimat eivät riittäneet pudottamaan kahta seuralaistani vaan he tulivat perässäni sitten alamäkeen ja kirivät helposti ohi Nurmen viedessä voiton ja Salosen ollessa toinen. Itse olin kolmas hieman ennen pääjoukon ensimmäisenä tullutta Silferiä.

 

Tällä hetkellä on siis päällä neljän kilpailun mittainen podium putki. Seuraava kilpailu on huominen U6 Cycle Tourin prologi Tidaholmissa. Ulkomaiset kilpailut kutsuvat taas. Katsotaan mitä käy..

 

 

Kanerva kuittaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Onnea huomiseen U6 Cycle Tourin prologi Tidaholmissa!

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset